Kanssas Oy on Kuopiossa, vuonna 2019 Hannele Hukkasen perustama yksityisiä sosiaalialan palveluita tarjoava yritys.
1.1.2026 Tarja Pohtola jatkaa Kanssas Oy:n uutena yrittäjänä

Hei. Olen Tarja Pohtola, 47-vuotias Kuopiolainen. Valmistuin lähihoitajaksi vuonna 2000 suuntautumisopintoina mielenterveys-kriisi ja päihdetyö sekä vammaistyö. Työskentelin Vaalialan kuntayhtymän palveluksessa  11-vuotta ja samalla opiskelin kehitysvamma-alan erikoisammattitutkinnon. Ratsastus harrastuksen myötä päädyin töihin lastensuojelun puolelle ja työn ohessa opiskelin lähiesimiestyön ammattitutkinnon, kasvatus-ja ohjausalan erikoisammattitutkinnon ja oman mielenkiintoni vuoksi suoritin neuropsykiatrinen valmentaja koulutuksen. Työkokemusta kertynyt yli 25-vuotta. Kanssas Oy:llä olen työskennellyt kolme vuotta ja ajatus yritystoiminnan jatkamisesta alkoi kiinnostamaan ja nyt on aika kokeilla siipien kantamista yrittäjänä. Sosionomi (AMK) opinnot aloitin tammikuussa 2025 ja opinnot tarkoitus suorittaa loppuun vuoden 2026 aikana. 

Olen luonteeltani toiset huomioon ottava, helposti lähestyttävä ja ratkaisukeskeinen työote näkyy tavassani tehdä työtä.  Vahvuuteni on asiakkaan aito kohtaaminen. Vapaa ajalla pyrin liikunnallisiin harrastuksiin ja innokkaana olen kokeilemassa uusia juttuja. 

1.1.2026 alkaen Kanssa Oy tarjoaa lapsiperheiden kotipalvelua, ammatillista tukihenkilötoimintaa ja jälkihuollon ohjausta. 

Luethan alta enemmän tarjoamistamme palveluista

Mitä perhetyö on?

Perhetyö on kotiin tehtävää muutostyötä ja siitä syystä väliaikaista palvelua lapsiperheille.

Sosiaalityöntekijä ja vanhemmat arvioivat yhdessä perheen palvelun tarpeen. Perhe voi tarvita perhetyötä jos ennaltaehkäisevä perhetyö tai lapsiperheiden kotipalvelun tuki ei ole riittävää.  Perhetyö on aina maksutonta perheelle.

Perhetyön tavoitteet määritellään aloitusneuvottelussa, jossa vanhemmat sitoutuvat työskentelyyn ja haluavat muutosta kotiin. Syitä ja tavoitteita on yhtä monta kuin perheitäkin, mutta meillä on aina sama päämäärä; tehdä perheen arjesta parempaa lapsia kuunnellen. Tässä joitakin esimerkkejä: Äkillinen elämänmuutos, uupumus kotona, lapsen käytöshäiriöt ja strukturoimaton arki.

Näistä elämäntilanteista saadaan perheelle tavoitteet. Ne voivat olla kotiin sääntöjen tekeminen, arjen rauhoittaminen, iltatoimien selkeyttäminen, vanhempien kanssa tehtävien jako, viikkosuunnitelman teko, ajanhallinnan tarkastelu, asiointiapu, voimavarojen löytäminen, perheen yhteisen tekemisen ja harrasteiden löytyminen, talousasioiden selkeytyminen, muihin palveluihin ja verkostojen piiriin ohjaaminen. Perheohjaajan tärkein tehtävä on kannustaa perhettä pysyvään muutokseen.

Työskentely koostuu tutustumisjaksosta, työskentelyjaksosta ja lopetusjaksosta. Aloitusjakso on yleensä kestoltaan noin 1 kk, työskentelyjakso 1-3 kk ja lopetusjakso noin kuukauden mittainen.

Voit klikata kuvan suuremmaksi

Me teemme ammatillista tukihenkilötoimintaa, jossa pääpaino on nuoren kanssa tekeminen, tällöin tavoitteita voi olla: itsenäistymistaitojen opettelu, verkostoituminen ja harrastusten löytäminen. Tarjoamme myös jälkihuollon ohjausta täysi-ikäisille 18-25-vuoitialle jälkihuoltoon sitoutuville nuorille.  Työskentelyssä käytämme muun muassa erilaisia kortteja, lomakkeita, toiminnallista tekemistä, toimijoihin tutustumista, asiointiapua virastoihin ja motivoivia keskusteluja.

Jälkihuollon tukityö

Teemme jälkihuollon tukityötä suunnitelmallisesti ja tavoitteellisesti, yhteistyössä nuoren ja hänen jälkihuollosta vastaavan työntekijän kanssa. Työskentelyn aikana nuorta tuetaan itsenäistymisen taidoissa ja vahvistetaan itsenäistä toimijuutta ohjaten sekä yhdessä tehden. Työskentely suunnitellaan ja toteutetaan aina yksilöllisen tuen tarpeen mukaisesti.

Tuemme nuorta itsenäiseen toimijuuteen käytännönläheisesti ohjaten ja neuvoen omien asioiden hoitamisessa. Käytämme tarpeen mukaisesti erilaisia menetelmiä kuten talouden hallinnan harjoitteluun tarkoitettua materiaalia, toiminnallista tekemistä, lomakkeita, kortteja, suunnitelmallista arjen rakentamista ja motivoivaa keskustelua. Tarvittaessa voimme auttaa nuorta aamuheräämisissä, vuorokausirytmin vakiinnuttamisessa sekä mielekkään vapaa-ajan aktiviteetin löytämisessä. Työskentelyn lähtökohtana on nuoren omatoimisuuden ja aktiivisuuden vahvistaminen ja kannustaminen yhteiskunnalliseen kiinnittymiseen kuten opiskelu ja työ. Olemme tarvittaessa nuoren tukena viranomaisasioiden hoitamisessa, tapaamisissa, neuvotteluissa ja kannustetaan nuorta ylläpitämään turvallisia lähi-ihmissuhteita. Teemme yhteistyötä nuoren ehdoilla esimerkiksi nuorisotyön sekä päihde- ja mielenterveyspalvelujen kanssa.

Alla on kuvattu palveluportaat

Voit klikata kaavion suuremmaksi

Mitä lapsiperheiden kotipalvelu on?

Lapsiperheiden kotipalvelu on väliaikaista apua kotiin kun avun tarve yllättää. Kotipalvelu on ohjausta, neuvontaa, arjen askareissa auttamista, lasten hoidossa auttamista, pyykinpesua, siistimistä ja yhdessä tekemistä. Kun tarvitset lyhytaikaista apua kotiin ota ensisijaisesti yhteys Pohjois-Savon hyvinvointialueen lapsiperhepalveluihin ja kerro avun tarpeestasi.

Kuopion kaupungin myöntämiskriteerit

Kotipalvelua voidaan myöntää tilanteissa:
– Vauvaperheen arjen tueksi.
– Yllättäen tulleessa perheen akuutissa tai kriisitilanteessa (esim. onnettomuus, leikkaus).
– Arjen sujumisen tukemiseksi.
– Uupumukseen (esimerkiksi synnytyksen jälkeinen masennus).
– Palveluohjaukseen ja rohkaisuun kotoa ulospäin suuntautumiseen.
– Perheille, joilla on tarve ohjaukseen ja neuvontaan arjen asioissa (ruuanlaitto, päivittäin kodinhoito, lasten kasvatus, hakemuksissa auttaminen).

Lapsiperheiden kotipalvelua ei myönnetä seuraavissa tilanteissa:

– Päivähoitoikäisten lasten säännölliseen lastenhoidon tarpeeseen, koska päivähoito on ensisijainen palvelu.

– Koululaisten aamu-, iltapäivä- ja loma-ajoista johtuviin lastenhoitotarpeisiin, tai päiväkodin loma-aikojen lastenhoitotarpeeseen.

– Äkillisesti sairastuneen lapsen hoitoon vanhemman työssä käynnin mahdollistamiseksi
– Vanhempien asiointikäynteihin (lääkäri, terapia) ei pääsääntöisesti myönnetä kotipalvelua, ainoastaan erityisen harkinnan kautta.
– Pelkästään siivoukseen tai kuljetukseen.
– Vanhemman opiskelun tai säännöllisen harrastuksen mahdollistamiseen.
– Henkilökohtaisen avustajan tarpeeseen.
– Lapsen terveydenhoidollisiin toimenpiteisiin.

IMG-20230117-WA0006[4911]